Suppikset Wikipediassa

Valitsin tutkimukseni kohteeksi suppilovahverot, koska ne ovat minun sienimaailmani ehdottomia suosikkeja, joita varmaan taas ensiviikonloppuna tulen keräämään. Tutkiskelin artikkeleita suppilovahveroista sekä suomeksi että englanniksi Wikipediasta. Suomenkielinen teksti oli pitempi, laajempi ja siinä oli enemmän lähdeviitteitä, jotka vaikuttivat kyllä luotettavilta. Artikkeli tuntui aika ajantasaiselta (päivitetty 14.10.2011), luotettavalta ja objektiiviselta. Kaikki suomalaiset lähdeviitteet aukesivat, mutta sitä englanninkielisen version lähdeviitettä en saanut auki. Siinä sitten sanottiinkin, että se on kaiken lisäksi nysäversio. Suomalaiset ottavat selvästi vakavammin sekä lähdeviitteiden laittamisen että sienten perusteellisemman esittelyn Wikipediassa. Jotenkin se suomenkielinen versio tuntui luotettavammalta, mutta toisaalta uutta tietoa löytyi siitä englanninkielisestä versiosta. En esimerkiksi tiennyt, että suppilovahveroa kutsutaan myös talvisieneksi, keltajalaksi ja suppilokanttarelliksi. Ilmeisesti pitäisi aina vilkaista myös sitä englanninkielistäkin versiota, jotta saisi toisen näkökulman samaan asiaan. Tutkin sivuhistorioita ja molempien versioiden sivuhistoriassa oli paljon kirjoittajia ja muokkauksia. Artikkeleista ei juurikaan ollut keskustelua. Ehkä suppilovahvero ei sitten herätä suurempia intohimoja keskustelupuolella Wikimaailmassa. Pienen hetken tunsin mielenkiintoa ajatusta kohtaan, että itsekin joskus kirjoittaisin jostain aiheesta Wikipediaan.

Kuvat albumiin vai verkkoalbumisovellukseen?

Valitsin tarkasteluni kohteeksi Flickr:n, joka on kansainvälinen etuyhteisö ja kuva/videopalvelu. Siinä voi jakaa omia kuviaan ja videoitaan sekä myös arvostella muiden. Esimerkiksi työpaikan facebook-sivujen päivittämisessä on joskus tullut käytettyä sellaisia kuvia, joita voi jakaa ja käyttää vapaasti, siksi Flickr kiinnostaa minua. Flickr:ssa voi hakea ja luokitella kuvia ja sivustoon voi ladata 100 megatavua kuvia kuukaudessa. Ilmaisten käyttäjien toimintoja on kuitenkin rajoitettu monella tavalla, esimerkiksi käyttäjän kuvasivulla näkyy ainoastaan 200 viimeksi ladattua kuvaa, vaikka Flickr:ssa on miljardeja kuvia heidän omien tietojensa mukaan.

Vaikuttaa siltä, että Flickr:n aineiston kommentoijat kirjoittavat enimmäkseen nimimerkkien suojasta, mutta toki siellä on omalla nimelläänkin kirjoittavia ihmisiä. Flickr on online-yhteisö, jossa kuvien arvosteleminen ja kommentoiminen on mahdollista ja helppoa. Flickr:n käyttäjiä yhdistää ainakin kiinnostus valokuviin ja videoihin, vaikka he eivät muuten toisiaan tuntisikaan. Flickr:n avulla voi tehdä itselleen omista valokuvistaan verkkoalbumin. Picasalla ja Kuvat.fi:llä on ainakin vastaavanlaisia sovelluksia. Periaatteessa ihan mielenkiintoista, että valokuvia voi arkistoida ja jakaa ilmaiseksi. Jotenkin itse kuitenkin kaipaan jotain konkreettista mitä hypistellä sormissani ja toisaalta, jos kuvat saa oikeaan albumiin, niin onhan sitä mukava katsella sitten ja näyttää tuttaville. Digikameran myötä kuvien ns. teetättäminen paperiversioiksi on kyllä muuttunut jotenkin työläämmäksi. Kuvat tulee vaan huitastua kamerasta jonkun kansion alle omalle tietokoneelle ja sinne ne usein unohtuvat. Flickr lupaa, että kuvia on sen avulla helppoa ja turvallista jakaa vaikka Facebookiin, Twitteriin, sähköpostiin ja blogeihin. Ehkä Flickr:n tarjoama verkkoalbumisovellus voisi olla sittenkin hyvä asia. Sen avulla pystyy ilmeisesti jakamaan kuvia myös vain tiettyjen ihmisten kesken ja Flickr väittää, että yksikään kuva ei enää katoa. Ehkäpä se olisi kokeilun arvoinen asia.

Uskallanko kirjoittaa?

Aiheena oli tällä kertaa selailla, seurailla ja osallistua jollekin keskustelufoorumille. Kieltämättä ei ole tullut osallistuttua koskaan mihinkään, kun aina helposti tulee ajateltua, että enhän minä nyt mistään aiheesta mitään niin syvällistä osaa sanoa, että kannattaisi kirjoittaa jotain jonnekin. Tutkiskelin nyt kuitenkin noita Kirjastot.fi.n sivuja ja valitsin sieltä lopulta Lukukokemusten keskustelufoorumin, jonka alla olevia erilaisia aiheita selailin ja lueskelin. Siellä oli sellainen otsikko kuin Hömppäkirjallisuus ja niinpä rohkaisin mieleni ja kirjoitin sinne pienen kommentin edellisen kirjoittajan tekstin jatkoksi. Minäkin luen hömppäkirjallisuutta. Tunnustan sen ihan julkisesti, vaikka hiukan posket punaisina. Keskustelufoorumille osallistuminen on juuri siitä syystä haasteellista, että siellä pitää tai saa sanoa mitä mieltä jostakin aiheesta on. Ja toiset voivat jopa kommentoida kirjoitusta. Toisaaltahan se kai siinä onkin viehättävää. Tässä minun tapauksessani edellinen kirjoitus oli päivätty 26.11.2010, joten näillä foorumeilla liikutaan ilmeisesti rauhallisemmin kuin chatissa tai muissa nopeissa viestimisfoorumeissa. Toisaalta keskustelujen aiheet ovat kenties sellaisia, etteivät ne vanhene niin nopeasti. Ilmeisesti nyt minun pitää ruveta seuraamaan näitä Kirjastot.fi:n keskustelufoorumeita, koska ne vaikuttivat sisällöltään ihan mielenkiintoisilta. Jospa niille uskaltaisi jatkossakin kirjoittaa jotain ihan pientä kommenttia.
Polku Hömppäkirjallisuuden äärelle: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/foorumit/Thread.aspx?threadId=0d8906dd-6cfb-4fce-9c72-6551f65267e2&so=1

Naama näkyviin naamakirjassa?

Minulla itselläni on nyt noin seitsemän kuukautta kestänyt, melkoisen läheinen suhde naamakirjaan. Vielä facebook-kurssilla ollessani helmikuussa julistin opettajallemme, etten minä ainakaan meinaa iltojani istua tietokoneen välkkyvää ruutua tuijottaen. Suuria sanoja. Toisinhan siinä kävi. Olen jäänyt koukkuun. Myönnän sen. Minusta on tullut addikti. On pakko käydä päivittäin katsomassa kavereiden kirjoituksia, kommentteja, linkkivalintoja yms. ja itsekin tulee kirjoitettua ja kommentoitua varsin usein. Minusta onkin toisaalta mukavaa vinkkailla esimerkiksi lukemistani kirjoista, kuuntelemastani musiikista, erilaisista tapahtumista, kertoa vaikka sienireissuista jne. Onko se sitten hyödyllistä tai tarpeellista, ei varmaankaan. Tälläinen uusyhteisöllisyys houkuttelee kyllä kertomaan itsestään ja tekemisistään, ehkä liikaakin. Itse suhtauduin aluksi epäilevästi esimerkiksi oman kuvan käyttöön, mutta nyt olen sitten rohkaistunut laittamaan sinne valokuvia. On helpompaa hyväksyä itsekin kaveripyyntö, jos näkee pyytäjän kuvan ja siten tunnistaa hänet. Omat ystäväni asuvat satojen kilometrien päässä kotikaupungistani, joten siinä mielessä facebook edistää ja lisää ehkä omaa yhteydenpitoa.

Tarkastelin Varkauden kirjaston facebook-sivustoa ja siellä oli kaunis, kesäinen kuva kirjastosta ja seinäkuvina kuvia kirjoista ja elokuvista. Tykkääjiä näytti olevan 112 (itseni mukaan lukien). Sivuilla vinkataan esimerkiksi uutuuskirjoja, elokuvia, näyttelyitä, erilaisia tapahtumia, ajankohtaisia juhlapäiviä ja merkkihenkilöitä, aukioloaikoja ja muutoksia niihin yms. Päivityksiä näytti olevan noin 4-12 kuukautta kohti ja kommentoijat olivat varmaankin kirjaston asiakkaita. Linkki sivustolle:  https://www.facebook.com/#!/pages/Varkauden-kirjasto/118190011541657?sk=info

Olisi mielenkiintoista lukea facebookista hyvien ja mielenkiintoisten kirjojen ja elokuvien suosittelujen lisäksi asiakkaiden kommentteja ja palautetta mitkä kirjat tai elokuvat eivät saaneet heitä innostumaan, vaikka kenties innokas kirjastotäti tai joku ystävä teosta suositteli. Tälläinen käänteinen vinkkaus voisi silti herättää keskustelua, sillä ihmisistähän on mukavaa yhdessä kritisoida asioita, miksei siis myös niitä kirjoja, jotka jäivät kokonaan lukematta tai joiden lukeminen yksinkertaisesti vain pysähtyi kesken tarinan eikä eteenpäin päässyt, vaikka kuinka ponnisteli. Tai jos kirjan sai lopulta kahlattua loppuun, niin millaiset fiilikset siitä jäivät lukijalle. Osa ihmisistä kenties jopa innostuisi kokeilemaan onneaan ja lainaisi teoksen. Eikös tälläinenkin kirjastopalvelu sopisi naamakirjaan?

Pikaista viestimistä

Nykymaailma on täynnä nopeita asioita kuten esimerkiksi pikaruokaa, pikavippejä, pikajunia ja pikaviestimiä. Meset ja chatit yms. ovat ihan hyviä tapoja keskustella vaikkapa työkavereiden tai ystävien kanssa, jotka työskentelevät ja asuvat kaukana. Toisaalta pikaisesti kirjoitetut pikaviestit voivat olla sanavalinnoiltaan sellaisia, että vastaanottaja saattaakin tulkita viestin ihan eritavalla kuin mitä lähettäjä itse tarkoitti. Ja sitten selvitellään, että mitähän tuo ja tuo lause mahtoi tarkoittaa. Ja toisaalta pikaviestimet houkuttelevat ehkä kirjoittamaan välillä, vaikkei olisi mitään varsinaista sanottavaakaan. Onko sillä sitten merkitystä, en tiedä. Huolellisuutta ja harkitsevaisuutta tarvitaan kuitenkin viestimisessäkin. Naistenlehdistä voi aina välillä lukea miten jotkut kiireiset uraihmiset ovat siirtyneet kohti slow life- ideologiaa eli elämän leppoistamisen suuntaan. Ehkäpä tämä trendi tulee vaikuttamaan vielä pikaviestimiinkin. Joskus ihan kaipaan niitä aikoja, kun postilaatikosta sai hakea vielä oikeita kirjeitä ja postikortteja ystäviltä. Niitä kirjoitettiin hitaasti ja leppoisin miettein, näin ainakin muistelen... vai kultaako aika vain muistot?

Matkalla ollaan

Minäkin sain nyt sitten luotua tämän blogin. Ihan kiva kokeilla tälläistäkin kirjoittamista. Otsikko valtatie 23 kuvaa toisaalta hiukan tätä verkkokurssia, jolle sain vielä maijamyöhäisenä osallistua ja toisaalta se kuvaa myös minua itseäni. Valtatie 23, jota pitkin pääsee mm. Joensuun suuntaan, on minulle hyvin tuttu ja tärkeä, koska sitä pitkin pääsee myös kotiseuduilleni ja vanhempieni luokse. Vuosia sitten ajoin päivittäin Joensuuhun töihinkin, jolloin työmatkaa kertyi noin 240 km päivässä. Tien monet mutkat tulivat tutuiksi. Matkalla voi olla kyllä paikallaan pysyenkin, vaikka nojatuolissa tarinoiden siivin liitäen tai kuten nyt verkkokurssilla uutta tietoa omaksuen ja oppien. Mieli kiitää liikennerajoituksista ja vesisateesta huolimatta pitkin verkkomaailman ihmeellisiä teitä. Päämäärä ei ole ihan vielä selvillä, mutta hyvältä tuntuu tämä matkalla olokin! Tästä on hyvä aloittaa.